just1a.jpg

JUST SULLE -SUKAT

Koko 39 – 40 oman maun mukaan
Puikot 3 mm
Lankana vaaleanpunainen, tummemman harmaa ja valkoinen 7 Veljestä
Langanmenekki 155 g

Suunnitellut Kikiliakii
5.9.2019

OHJE

  1. Luo valkoisella langalla 56 silmukkaa neljälle puikolle eli 14 silmukkaa puikolle. Neulo 2 o/2n joustinta 15 kerrosta.
  2. Neulo KAAVIO 1 ja lisää sen ensimmäisellä kerroksella 4 s, 1 silmukka jokaiselle puikolle. Silmukoita on nyt yhdellä puikolla 15. Kerroksen vaihtumiskohta on sukan takana 4. ja 1. puikon välissä. Yksi mallikerta sukan varressa on 6 silmukkaa leveä, neulo mallikerta 10 kertaa kerroksen aikana. Toista mallikerta korkeussuunnassa 3 kertaa kaavion mukaan.
  3. Kun olet neulonut KAAVION 1 neulo vahvennettu kantapää valkoisella langalla ja 30 silmukalla, 4. ja 1. puikon silmukoilla. Aloita kantapään neulominen sukan nurjalta puolelta ja neulo ensin 1 kerros nurin. Käännä työ. Neulo kantatilkkuun 30 kerrosta. Jaa kantapohjan kavennettavat silmukat 10-10-10. Tee kantapohjan kavennukset.
  4. Poimi kantapään reunasta silmukat seuraavasti. Poimi 1. puikolle 5+1+15 s. Puikolla 2 on 15 s. Puikolla 3 on 15 s. Poimi 4. puikolle 15+1+5 s.
  5. Aloita jalkaterän neulominen, neulo KAAVIO 2 ja tee kiilakavennukset. Kerroksen vaihtumiskohta on sukan alla 4. ja 1. puikon välissä.
  6. Neulo sukan kärki valkoisella langalla. Tee kärkikavennukset leveinä nauhakavennuksina. Tee kavennukset joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 10 s. Tee kavennukset sen jälkeen joka kerroksella, kunnes jäljellä on yhteensä 8 s. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi.
  7. Neulo toinen sukka samoin.
  8. Päättele ja viimeistele sukat. Katso lisäys viimeistelyyn postauksen lopusta :)

Vink vink!
Tästä sukasta olisi kiva nähdä erilaisia värivariaatioita! 😊

KAAVIO 1

justsullekaavio1.jpg

KAAVIO 2

sydkaavio2.jpg

EDIT. LISÄYS. VIIMEISTELY

Ompele lopuksi halutessasi yksittäisiä sydämiä sukan etuosaan sukasta poikkeavan värisellä langalla. Tässä mallia, kaavioista näitä ei löydy :)

hbB_500x519.jpg

hbA_500x500.jpg

Kiitos sulle!