Neuletyö - Knitwork 32 / 2020

Valitan huonoja kuvia.

IMG_20200827_164543_600x600.jpg

Kirsikoita ja kissoja

Niin se viikko taas hurahti ja neljä uutta palaa on peittoa varten valmiina. Minun tahtini tehdä näitä on näköjään neljä palaa viikossa. Tällä kertaa ompelin paloihin minulle tärkeitä vuosilukuja ja yhden kissan. Sen, minkä aioinkin tehdä. Näitä vuosilukuja oli kiva suunnitella.

Tämä alla oleva vuosiluku kirsikoineen syntyi puolivahingossa. Kun suunnittelin palasta, piirsin kaavioon ensin vain palloja. Sitten hetken mielijohteesta kokeilin piirtää siihen kirsikoita ja siinä se sitten oli. Värejä ei tähän palaan tarvinnut miettiä, tiesin heti mitä värejä tähän palaan haluan.

1973.jpg

Tiesin jo kaaviota tehdessä, että tästä palasta tulee toistaiseksi oma lempparipalaseni. Sen vaan näkee joskus jo mielessään, miltä joku näyttää valmiina. Tulipa tuossa mieleen, että tämän vuosiluvun voisi ommella ihan hyvin vaikka sukan varteen, jos niikseen tulee :)

20200825_102753_400x400.jpg

Tämä kissapala eroaa hiukan toisista paloista siinä, että käytin pohjaneuleessa pätkävärjättyä lankaa. Tämä kissa on muutenkin hyvin yksinkertainen, ääriviivapiirroksena piirretty kissa. Värejä vaihtamalla siitä saa vaikka minkälaisen kissan. 

kissa.jpg

Itse tein nyt turkiltaan tällaisen punertavan ruskehtavan kissan. Viikset on ommeltu palaseen tikkipistoin.

20200823_160911_400x409.jpg

Seuraavat vuosiluvut liittyvätkin sitten lapsiini. Näistäkin kuvista voisi muuten poimia ideoita johonkin toisenlaiseen neuleeseen, kuten vaikka niihin villasukkiin. 

1992.jpg

Olen leikkinyt tässä palasessa vähän väreillä ja numeroilla. Eri värejä tässä palassa on vain kolme. Nuo numerot ovat taas osittain vain numeroiden ääriviivoja. Osa numeroista on täytetty toisella värillä. 

20200827_163526_400x394.jpg

Tämä viimeinen pala tällä kertaa on tytön pala, vaikka värinä on vaaleansininen. Vaaleanpunaista tässä ei saanut kuulemma käyttää. Palan "omistaja" on tyytyväinen tähän palaan juuri näin.

1997.jpg

Tässä tuo kaavioksi piirretty ajatus vielä neulottuna ja silmukoituna. Näihin paloihin ei tullut nyt oikeastaan mitään kirjottua, mutta niitä paloja ehtii vielä tehdä.

20200826_164759_400x395.jpg

Nyt on mun hyvän mielen palapeiton ensimmäiset 16 palaa valmiina eli kaksi ensimmäistä kerrosta. Tässä kollaasi näistä valmiista paloista tähän vielä lopuksi :)

IMG_20200827_164657_850x850.jpg

Kyllä tuo kissakin tuonne peittoon uppoaa ihan kivasti. Katsotaan mitä olen saanut valmiiksi taas viikon päästä. Jotain ajatuksia minulla uusista palasista on jo.

Heippa :)