Neuletyö - Knitwork 7 / 2021

perh1_900x265.jpg

Huomenta :)

Tätä vuotta on kulunut nyt virallisesti kolmisen viikkoa. Toisin sanoen 22 kokonaista päivää. Minusta itsestäni tuntuu, että uudesta vuodesta olisi jo pidempikin aika, mutta ei. Kyllä tämä vuosi on vasta alkanut. Olen neulonut tämän kolmen viikon aikana nyt 8 neuletyötä.

Se tarkoittaa sitä, että olen neulonut yhden työn 2,75 päivässä. No eihän sellaista lukua ole kuin 2,75 päivää, mutta kertoo se nyt jotain :) Olen ollut siis aika ahkera varsinkin sen jälkeen, kun olkapääni rupesi paranemaan. Olenkin "juhlinut" tuota olkapään kuntoutumista tikuttelemalla nyt senkin edestä, kun voin taas neuloa B)

perh7_400x400.jpg

Tänä vuonna seitsemäs valmistunut neuletyöni ovat nämä kirjoneulesukat. Tämä perhosmalli on oma vanha mallini. Taisin piirrellä tämän Excelillä jo viime vuoden maaliskuussa, jos oikein muistan. Neuloin näitä perhossukkia silloin itselleni vierasvaraksi, minulla kun on kotona tosi kylmät lattiat.

Minä kuulunkin niihin ihmisiin, joilla on aina villasukat jalassa, kesät ja talvet. No. En pidä vilasukkia ehkä 25 asteen helteellä, mutta muuten käytän villasukkia kotona lähes ympäri vuoden. Kuulun myös niihin ihmisiin, jotka laittavat villasukat paljaisiin jalkoihin.

perh2_400x533.jpg

Se on makuasia, josta ei voi oikein kiistellä. Niin nämä perhossukat saivat siis alkunsa. Annoin näille vaaleanpunaisille sukille työnimeksi "Hempeän lempeät perhossukat". Minusta on helpompi puhua neuleista, kun niillä on joku nimi, jolla kutsua niitä. Siksi annan töilleni aina jonkun nimen.

Väritys näihin sukkiin lähti Novitan vaaleanpunaisesta Kuura -langasta. Siitä, jossa on mukana vähän hopean kimallusta. Halusin neuloa siitä sukat ja harmaa, valkoinen ja vaaleanpunainen yhdessä ovat aina aika varma värivalinta. Ne vaan sopivat yhteen. 

perh5_400x400.jpg

Tuo harmaa lanka on keskiharmaata 7 Veikkaa. Olisin käyttänyt näissä sukissa mieluummin vaaleanharmaata lankaa, mutta silloin nuo perhoset eivät olisi erottuneet sukista senkään vertaa. Harmittaa, kun tuota hopean kimallusta on niin hankala kuvata.

Se ei näy nyt edes tuossa ottamassani lähikuvassa, vaikka oikeassa elämässä nuo sukat vähän kimaltelevatkin. Valitan siis jälleen kerran huonoja kuvia, vaikka voi olla, että se häiritsee eniten vain minua itseäni (?) 

perh6_400x400.jpg

Olen neulonut jo toisetkin tällaiset perhossukat, mutta eri värisenä. Niistä lisää sitten seuraavassa postauksessa :)

Lämmöllä, Kikiliakii

Hempeän lempeät perhossukat - Butterflies woolsocks
Koko, size: 38-39
Puikot, needles: 3 mm
Lankoina, yarns: Novita 7 Veljestä ja 7 Veljestä Kuura
Langan menekki, weight: 130 g
Ohje, pattern: Kikiliakii

This pattern is my old pattern whitch I've made a year ago and I like these butterflies socks very much.