min%C3%A41%20%282%29_400x400.jpg

No heippa hei,

nyt kun teitä blogini seuraajia on jo niin paljon, ajattelin esitellä teille itseni hiukan paremmin 😊

Olen siis 47-vuotias neulomista rakastava täti-ihminen täältä Varsinais-Suomesta. Ammatiltani olen merkonomi ja puolivalmis artesaani, en tosin opiskele enää. Asustelen yksin pienessä kaksiossa ja viihdyn näin vallan hyvin. Lemmikkejä minulla ei juuri nyt ole.

Minulla on kaksi aikuista lasta, poika ja tyttö. Pojallani on kolme villiä poikaa, joista vanhin aloitti juuri ensimmäisen luokan koulussa. Olen siis ehtinyt jo mummiksi ja pidän tästä tittelistä kovasti.

DSCN1414_400x400.jpg

Neulomisen lisäksi harrastuksiini kuuluvat valokuvaus (joskin huonolla kameralla), kirjoittaminen, tietokoneen kanssa puuhastelu ja tykkään myös sisustaa kotiani aina välillä. Minusta on kiva käydä myös kirppareilla. Sieltä voi löytää mitä vaan. Seuraan myös somessa aika tiiviisti neulemuotia.

Minun salainen paheeni on katsella erilaisia musiikkiohjelmia, kuten ”The Voice of Finlandia” ja itkeä tirautella salaa aina, kun joku laulaa siellä jonkun koskettavan kappaleen. Onneksi asun yksin :D Tykkään myös katsoa iltaisin ”Rillit huurussa” komediasarjaa sohvalla peiton alla.

Rentoudun saunomalla ja pienillä kävelylenkeillä. Jos minulla on siis huolia ja murheita, niin ne jäävät yleensä saunan lauteille tai lenkkipolulle. Saunominen auttaa myös tosi paljon niskajumeihin, joita paljosta neulomisesta aina silloin tällöin tulee.

DSCN2458_400x400.jpg

Neulomisharrastuksen aloitin yläasteella 14-vuotiaana ja siitä se kipinä tähän hommaan lähti. Kun lapset olivat pieniä, neuloin kaikki perheemme neuleet villapaidoista pipoihin itse. Nykyisin en jaksa enää villapaitoja neuloa, olen keskittynyt enemmänkin asusteisiin, kuten sukkiin ja lapasiin.

Minulla oli jossain vaiheessa elämää noin viiden vuoden pituinen tauko neulomisesta, mutta muuten olen neulonut jo 30 vuotta. Minulle neulominen onkin jo elämäntapa. En osaisi kuvitella harrastavani mitään muuta, vaikka pidän vuoden aikana aina välillä taukoja neulomisesta minäkin.

Jos voittaisin lotossa, ostaisin ison varaston täyteen Arwettaa kaikissa sen eri väreissä, nyt joudun tyytymään vähän edullisempiin lankoihin. Rakastan siis lankoja ja rakastan myös värejä. Olenkin keräillyt lankavarastooni mahdollisimman paljon eri värisiä lankoja. Olen jopa turhankin tarkka siitä, mitä värejä neuloessani käytän.

DSCN4659%20%282%29_400x400.jpg

En ole mikään mestari suunnittelemaan sukkia, mutta teen sitä, koska se on minusta hauskaa. Pidän haasteista ja sukkien suunnittelu tarjoaa minulle sitä. Minusta se on myös tosi mielenkiintoista puuhaa. Siinä saa ajan kulumaan kuin huomaamatta ja siinä voi nähdä omien kättensä jäljen.

DSCN1003_400x400.jpg

Se mikä minua harmittaa on ajan puute. En ehdi neuloa kaikkea, mitä haluaisin. Joudunkin valitsemaan mitä neulon. Nyt olen tehnyt päätöksen osallistua Instagramissa @pipotuksen #tajunnanvirtaKAL2021: een, vaikka päätin että tammikuu menee lasten lapasten parissa. En halua missata kaikkia kivoja KALeja, joita nyt on käynnissä 😊

20191109_142913_400x420.jpg

Tässäpä näitä juttuja jo olikin. Ulkona myrskyää juuri nyt kunnolla, joten tämä päivä menee sisähommissa.

Kivaa päivää sulle! 😊

Lämmöllä, Kikiliakii

Hello, I am 47 years old aunt-person here from Finland. I have 2 children, one boy and one girl. I am a granny of three wild boys too. I love to knit, I love yarns and I love colors. To me colors are sometimes maybe even too important thing. I like to design my own patterns, even I am not so good at it. Knitting is my lifestyle.