Neuletyö 33 / 2021

No hei sinulle. On aika jättää vanha taakse ja siirtyä kohti uusia haasteita. Tämä on siis tämän blogin viimeinen postaus. Toisten iloksi ja toisten suruksi en kuitenkaan ole lopettamassa bloggaamista, vaan jatkan sitä uusissa ympyröissä. En siis ole lopettamassa neulomista. Neuloosi mikä neuloosi.

Tässä siis tämän blogin viimeinen valmis sukkapari, juttua niistä ja sen vierestä, viimeisen kerran. Näiden sukkien valmistumisprosessi on ollut pitkä, värikäs ja monivaiheinen. Halusin jakaa tämän prosessin juuri sinun kanssasi, siksi näitä postauksia tuli tehtyä samoista sukista niin monta.

Sukkien suunnittelu on itsessään prosessi, joka alkaa ideoimisesta ja päättyy valmiiseen tuotteeseen. Siinä välillä ehtii usein tapahtua vaikka mitä. Joskus sitä onnistuu yhdellä kertaa saamaan aikaiseksi mieleisensä sukat ja joskus taas täytyy peruuttaa suunnitelmissa taaksepäin useammankin kerran.

Siksi sukkien suunnitteleminen onkin minusta niin mielenkiintoista, vaikken olekaan siinä nyt niin erityisen mahdottoman erikoisen hyvä. Pidän haasteista. Olenkin niitä koulukunnan kannattajia, että uskon neulomisen tekevän ihmiselle hyvää. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Minua harmittaa se, ettei neulomista arvosteta enempää.

Sen terveysvaikutuksia on kuitenkin tutkittu kauan ja todettu olemassa oleviksi. Näiden seikkojen vuoksi neulominen on ollut minulle todella tärkeä asia kaikkien näiden vuosien aikana, jolloin sairaus on verottanut voimiani. Se on rauhoitellut minua, se on antanut muuta ajateltavaa ja se on antanut tekemistä.

Kuulun myös niihin ihmisiin, jotka uskovat vankasti neulomisen tekevän hyvää aivoille. Tarvitsenhan minä valmiin sukkaparin aikaan saamiseen monia eri ajatuskuvioita, kuten ongelmanratkaisukykyä, matematiikkaa, muistia, keskittymiskykyä, päättelykykyä ja montaa montaa muuta asiaa. Sen lisäksi neuloessa oppii koko ajan jotain uutta.

Jokainen, joka on neulonut kirjoneuleita tietää, että siihen täytyy keskittyä tai virheitä voi tulla. Jokainen, joka on neulonut tietää myös sen, että neuloessa täytyy toimittaa monenlaisia laskutoimituksia. Moni neuloja omistaa myös pienen muistikirjan, jonne on koodattuna omin merkein ne omien lempisukkien mitat ja ne täytyisi muistaa.

Olen ihmetellyt sitä, miksi neulominen on mielletty aina ns. naisten hommiksi. Neulominenhan on karkeasti ajateltuna nimenomaan tekniikkalaji. Eikö tekniset jutut ole juuri miesten heiniä? Neulominenhan koostuu juuri erilaisista tekniikoista ja perussilmukoita, joilla näitä taikoja tehdään, on periaatteessa vain kaksi: oikea ja nurja silmukka.

Olemmeko huijanneet miehiä kaikki nämä vuodet neulomalla villasukkia? Neulominen ei taidakaan olla niin hölmöä, kuin monesti ajatellaan 😉 Mutta. Ajat muuttuvat. Neulomisesta on tullut nyt niin suosittua, että kaikki opettelevat neulomaan lapsista vaareihin asti. Ja ne vaarit, jotka ovat neuloneet salaa jo vuosia, ovat alkaneet tulla ulos kaapeistaan. Minusta se on hieno homma. Hyvä me.

Tällaisia asioita minä mietin, kun valvon hiljaisina sydänyön tunteina kämpässäni ja neulon sukkia kuten nytkin. Saanko siis esitellä tämän blogin viimeisenä postauksena nämä Hiljaiset sydänyöt -sukat, joihin on neulottu mukaan paljon elämää ja ajatuksia, vuoroin myötä- ja vastamäissä.

Toivon, että joku teistä seuraajistani löytää myös uuden blogini uudesta paikasta ja jatkaa seuraamistani. Luvassa on minut tuntien jo taas jotain uutta. Blogini löytyy osoitteesta kikiliakiineuloo.blogspot.com. Tässä alla muutama vinkki ja vihje, mitä on tulossa seuraavaksi.

Vihje 1

Vihje 2

Teen näitä sukkia rakkaudella lähipiirini ihmisiä lämpimästi ajatellen ja heidän toiveitaan tarkasti kuunnellen. Siksi sukkien aiheet ja värimaailma saattaavat vaihdella niin usein laidasta laitaan. Pääasia minulle on se, että sukkien uusi omistaja pitää niistä.

Nyt neulon hetken aikaa ja kokeilen mennä nukkumaan. Kuullaan taas!

Terkuin Kikiliakii, mutta sulle ihan Kikka vaan 😊