tiistai, 31. elokuu 2021

Hiljaiset sydänyöt -villasukat

Neuletyö 33 / 2021

IMG_20210829_100653%20%282%29_850x249.jp

No hei sinulle. On aika jättää vanha taakse ja siirtyä kohti uusia haasteita. Tämä on siis tämän blogin viimeinen postaus. Toisten iloksi ja toisten suruksi en kuitenkaan ole lopettamassa bloggaamista, vaan jatkan sitä uusissa ympyröissä. En siis ole lopettamassa neulomista. Neuloosi mikä neuloosi.

Tässä siis tämän blogin viimeinen valmis sukkapari, juttua niistä ja sen vierestä, viimeisen kerran. Näiden sukkien valmistumisprosessi on ollut pitkä, värikäs ja monivaiheinen. Halusin jakaa tämän prosessin juuri sinun kanssasi, siksi näitä postauksia tuli tehtyä samoista sukista niin monta.

joum4_400x533.jpg

Sukkien suunnittelu on itsessään prosessi, joka alkaa ideoimisesta ja päättyy valmiiseen tuotteeseen. Siinä välillä ehtii usein tapahtua vaikka mitä. Joskus sitä onnistuu yhdellä kertaa saamaan aikaiseksi mieleisensä sukat ja joskus taas täytyy peruuttaa suunnitelmissa taaksepäin useammankin kerran.

Siksi sukkien suunnitteleminen onkin minusta niin mielenkiintoista, vaikken olekaan siinä nyt niin erityisen mahdottoman erikoisen hyvä. Pidän haasteista. Olenkin niitä koulukunnan kannattajia, että uskon neulomisen tekevän ihmiselle hyvää. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Minua harmittaa se, ettei neulomista arvosteta enempää.

Sen terveysvaikutuksia on kuitenkin tutkittu kauan ja todettu olemassa oleviksi. Näiden seikkojen vuoksi neulominen on ollut minulle todella tärkeä asia kaikkien näiden vuosien aikana, jolloin sairaus on verottanut voimiani. Se on rauhoitellut minua, se on antanut muuta ajateltavaa ja se on antanut tekemistä.

joum7_400x533.jpg

Kuulun myös niihin ihmisiin, jotka uskovat vankasti neulomisen tekevän hyvää aivoille. Tarvitsenhan minä valmiin sukkaparin aikaan saamiseen monia eri ajatuskuvioita, kuten ongelmanratkaisukykyä, matematiikkaa, muistia, keskittymiskykyä, päättelykykyä ja montaa montaa muuta asiaa. Sen lisäksi neuloessa oppii koko ajan jotain uutta.

Jokainen, joka on neulonut kirjoneuleita tietää, että siihen täytyy keskittyä tai virheitä voi tulla. Jokainen, joka on neulonut tietää myös sen, että neuloessa täytyy toimittaa monenlaisia laskutoimituksia. Moni neuloja omistaa myös pienen muistikirjan, jonne on koodattuna omin merkein ne omien lempisukkien mitat ja ne täytyisi muistaa.

Olen ihmetellyt sitä, miksi neulominen on mielletty aina ns. naisten hommiksi. Neulominenhan on karkeasti ajateltuna nimenomaan tekniikkalaji. Eikö tekniset jutut ole juuri miesten heiniä? Neulominenhan koostuu juuri erilaisista tekniikoista ja perussilmukoita, joilla näitä taikoja tehdään, on periaatteessa vain kaksi: oikea ja nurja silmukka.

joum6_400x533.jpg

Olemmeko huijanneet miehiä kaikki nämä vuodet neulomalla villasukkia? Neulominen ei taidakaan olla niin hölmöä, kuin monesti ajatellaan 😉 Mutta. Ajat muuttuvat. Neulomisesta on tullut nyt niin suosittua, että kaikki opettelevat neulomaan lapsista vaareihin asti. Ja ne vaarit, jotka ovat neuloneet salaa jo vuosia, ovat alkaneet tulla ulos kaapeistaan. Minusta se on hieno homma. Hyvä me.

Tällaisia asioita minä mietin, kun valvon hiljaisina sydänyön tunteina kämpässäni ja neulon sukkia kuten nytkin. Saanko siis esitellä tämän blogin viimeisenä postauksena nämä Hiljaiset sydänyöt -sukat, joihin on neulottu mukaan paljon elämää ja ajatuksia, vuoroin myötä- ja vastamäissä.

joum1_400x533.jpg

Toivon, että joku teistä seuraajistani löytää myös uuden blogini uudesta paikasta ja jatkaa seuraamistani. Luvassa on minut tuntien jo taas jotain uutta. Blogini löytyy osoitteesta kikiliakiineuloo.blogspot.com. Tässä alla muutama vinkki ja vihje, mitä on tulossa seuraavaksi.

Vihje 1

joum8_672x400.jpg

Vihje 2

20191022_160625_400x412.jpg

Teen näitä sukkia rakkaudella lähipiirini ihmisiä lämpimästi ajatellen ja heidän toiveitaan tarkasti kuunnellen. Siksi sukkien aiheet ja värimaailma saattaavat vaihdella niin usein laidasta laitaan. Pääasia minulle on se, että sukkien uusi omistaja pitää niistä.

Nyt neulon hetken aikaa ja kokeilen mennä nukkumaan. Kuullaan taas!

Terkuin Kikiliakii, mutta sulle ihan Kikka vaan 😊

 

 

keskiviikko, 25. elokuu 2021

Joulusukkakokeilut B ja C

Neuletyö 33 / 2021

js1_850x267.jpg

Älä tule paha sukka, tule hyvä sukka

Heipsansaa! Se on pikkulauantai. Täällä Turun liepeillä satelee vettä lähes kaatamalla juuri nyt. Olen tässä perjantain jälkeen ehtinyt neuloa jo kaksi uutta versiota joulusukkani varresta ja nyt olen (itse) tyytyväinen viimeisimpään tuotokseen. Luulen, että siitä syntyy nyt vihdoinkin kokonainen sukkapari 😊

Kuten uhkasin, päätin kokeilla sukan päälle vähän toisenlaista kuviota, eli sellaista graafisempaa ilmettä. Niin istuin excelini ääreen ja muokkasin hiukan mallia. Olin siinä vaiheessa aika tyytyväinen uuteen tuotokseeni, mutta minua kalvoi silti pieni epäilys. Olisiko tämä uusi versio sittenkään parempi kuin ensimmäinen. Päätin kuitenkin kokeilla sitä.

js6_533x400.jpg

Kun olin saanut varren valmiiksi, laitoin huvikseni nämä kaksi sukkaa vierekkäin nähdäkseni miltä ne oikein näyttävät. Niin kuvasin sukat ja tässä alla on lopputulos. Yllättäen tuo ensimmäinen mökkiversio näyttikin ihan kauniilta sukalta. Nyt olen sitten jumissa näiden kahden sukkamallin kanssa.

En tiedä kummat sukat tekisin valmiiksi. Mökkisukalta puuttuu pari ja lumihiutaleversio on jämähtänyt kantapään kohdalle. Tuntuu, etten saa sitä neulotuksi. Täytyy sanoa, että tällainen sooloilu on loppujen lopuksi aika rasittavaa. Olen jäänyt nyt jumiin kahden sukkamallin väliin, enkä osaa päättää mitä teen.

js2_400x533.jpg

Ajatus siitä, että neuloisin molemmille parit, on hiukan tuskastuttava. Siinä on iso homma ja valmista pitäisi tulla heti, jos minua yhtään tuntee :D Niinpä huokasin syvään, nielin ylpeyteni ja päätin kokeillakin suunnitelmaa C, kun sellainen tuli mieleen.

Ajattelin siis aloittaa vielä yhden kerran aivan alusta ja neuloa sukat kokonaan uudestaan. Nämä kaksi ensimmäistä versiota ajattelin laittaa paikkaan X villasukkien hautausmaalle, eli kaapin perukoille jemmaan.

IMG_20210824_152216%20%282%29_400x400.jp

Niin vaihdoin punaisen langan siniseen ja ajattelin kokeilla sitä. Ihan vaihtelun vuoksi ja siksi, että punainen väri tuli jo korvista ulos. Muokkasin myös hiukan alkuperäistä kaaviota vielä kerran ja tein sille pienen kasvojen kohotuksen. Nyt, kun olen saanut sukan varren neulottua, se näyttää ja tuntuu itseasiassa ihan hyvältä. En siis kadu päätöstäni. Neuleintonikin palasi ja pääsin neulejumista eroon.

js8_400x400.jpg

js7_400x400.jpg

Tilasin muuten viime viikolla lanka-alesta muutaman kerän Austermann Step -lankaa kokeiluun ja hain ne maanantaina postista. Värit valitsin sen mukaan, mitä ei lankavarastosta vielä löytynyt. Ajattelin yhdistää tätä lankaa Novita Venlan, Arwettan ja Socki Finen kanssa, niissä kun on lähes sama koostumus ja vahvuus.

Minun on melkein pakko tehdä näin, koska eri lankamerkkien värikartat ovat tosi rajallisia ja olen itse tosi tarkka väreistä. Tämä Austermann Step tuntuu ainakin käteen tosi pehmeältä langalta verrattuna esimerkiksi Socki Fineen. Socki Fine on näistä ehkä se kaikkein karhein lanka.

IMG_20210824_152101__01_400x400.jpg

Olenkin ajatellut upottaa tuota Socki Finea nyt neuleisiin noiden vähän pehmeämpien lankojen joukkoon. Yritän neuloa ne nyt pikkuhiljaa pois, sitäkin kun piti joskus ostaa, halvalla kun sai. En kuitenkaan halua nyt moittia Socki Finea sen enempää, se on lanka muiden joukossa.

Tuumaillen, Kikiliakii

Joulusukkakokeilu C
Koko: 38-39
Puikot: 2,5 mm
Lankoina: Arwetta classic ja Socki Fine
Suunnittelija: Kikka Kikiliakii Virolainen

P.S. Ilmoitusasiaa.

Blogini siirtyy 1.9. alkaen uudelle blogialustalle eli siirryn bloggailemaan toiseen paikkaan. Koordinaatit uuteen blogiin löytyvät tästä alta ja laitan ne myös Instaan. Blogin nimi säilyy kuitenkin ennallaan. Tervetuloa siis seuraamaan minua uusiin tiloihin! https://kikiliakiineuloo.blogspot.com/

 

 

perjantai, 20. elokuu 2021

Joulusukkakokeilu

Neuletyö 32 / 2021

IMG_20210818_143443__01%20%282%29_850x38

Heippa hei.

Kello on puoli kolme yöllä, kun kirjoittelen tätä postausta. Jalkasärkyni herättivät minut taas valvomaan. Niin nousin suosiolla sängystä ylös ja keittelin kupposen kahvia. Sama kai se on, kun kerran valvoo.

Juoda aamukahvi ja touhuta hetken aikaa läppärin äärellä. Kirjoittelen paljon mieluummin tänne, kuin pyörin sängyssä kipuineni. Kohta voi sitten yrittää uudestaan nukkumaan paremmalla onnella.

Rupesin viime viikonloppuna miettimään joulua, vaikka jouluun onkin vielä peräti neljä kuukautta aikaa. Lähinnä sen takia, että minulla on tapana aloitella joululahjojen neulominen jo tähän aikaan vuodesta. Ajattelen, että kun aloittaa ajoissa, on joulun alla vapaa tekemään sitten jotain muuta.

mo6_400x400.jpg

Olen ajatellut, että tänä vuonna haluan neuloa itse suunnittelemani sukat tai muut perheelle ja ystäville heidän mieltymystensä mukaan. Näitä ideoita olen keräillyt pitkin vuotta hiljalleen salaa ja kirjannut niitä ylös pieneen muistikirjaan kuin joulutonttu konsanaan. Heh 😊 Nyt voin sitten vain aloittaa hommat.

mo1_400x400.jpg

Ennen kuin rupean tekemään joululahjoja, halusin kokeilla muutamaa uutta juttua villasukissa. Tämä joulusukka on siis kokeilu. Halusin kokeilla siinä 2 mm:n puikkoja ja Arwettan vahvuisia (100 g / 420 m) lankoja. Miltä niitä tuntuu neuloa. Sen lisäksi halusin vielä harjoitella kiilakavennusten neulomista jalkapohjaan.

IMG_20210818_141552__01_400x400.jpg

Noh. Näin ohuilla puikoilla ja langoilla neulominen tuntui tosi pieneltä piipertämiseltä 3,5 mm puikkojen jälkeen. Sukkaan tuli hitsin paljon silmukoita ja kerrokset olivat pitkiä. Jotain hyvääkin tässä kuitenkin oli. Mitä enemmän sukassa on silmukoita, sitä yksityiskohtaisempia kuvioita kaavioihin mahtuu piirtelemään. Itse tykästyin siihen.

mo5_400x533.jpg

Sukan takaosa onnistui vahingossa suorastaan hyvin ja kiilakavennuksista tuli nätit. Jotenkin minulle tuli kuitenkin sellainen olo näistä sukista, että sukan takaosa ja etuosa eivät kuulu yhteen. Niiden tyyli on jotenkin erilainen. Vai tuntuuko vain minusta nyt siltä?

mo4_400x533.jpg

Piirtelin sukan etuosaan jonkinlaisen maiseman tähtineen, mökkeineen, lumisateineen ja kuusineen. No tuli siitä ihan nätti, vaikken olekaan sellaisia maisemaihmisiä. 

mo3_400x533.jpg

Tonttuillen, Kikiliakii

Joulusukkakokeilu
Koko: 38-39
Puikot: 2 mm
Lankoina: Filcolana Arwetta classic ja Socki Fine
Suunnittelija: Kikka Kikiliakii Virolainen
Ohje: Ei tulossa.

 

 

sunnuntai, 15. elokuu 2021

Piparkakkuset -villasukat

Neuletyö 31 / 2021

pi1_850x385.jpg

No heippa. Millaiset ilmat siellä on missä oletkin juuri nyt? Itse heräsin aamulla kovaan ukkoseen ja ensi ajatukseni oli, että onneksi on sunnuntai, eikä minun tarvitse lähteä tänään minnekään. Sitä seurasi taas ajatus siitä, että koska on sadepäivä, voin ihan luvan kanssa uppoutua lempiharrastukseni pariin – eli neulomiseen.

Sitä ei kukaan varmaan arvannutkaan :D

Nyt ikkunan läpi kurkistaakin sitten jo aurinko, mutta luulen, että se on vain väliaikainen ilmiö tänään. Minulle sillä ei ole kuitenkaan väliä, olen pyhittänyt tämän päivän käsitöille ja käsitöille <3 Se on harvinaista herkkua. Kuten kerroinkin viime postauksessa, ajattelin suunnitella seuraavaksi jouluiset sukat.

pi5_400x533%20%282%29.jpg

Tarkemmin määriteltynä piparkakun väriset sukat, jotka on koristeltu eri värisillä tomusokerikuvioilla. Nam. Päätinkin lähestyä tätä aihetta vähän eri kulmasta, kuin mitä on totuttu näkemään. Tai enhän minä tietenkään tiedä, onko näinkin jo tehty. Tässä joka tapauksessa minun versioni piparkakkusukista 😊

pi4_400x400.jpg

Itse kuvioiden piirtäminen ei vienyt kauankaan aikaa, mutta kiilakavennusten piirtäminen jalkapohjaan tuotti hiukan päänvaivaa. Halusin kokeilla näissä sukissa nimittäin uutta tekniikkaa eli kiilakavennusten neulomista jalkapohjaan. Ajatuksen siihen sain Jaana Talvitien facebook postauksesta, jossa hän esitteli näin neulotut sukat. Halusin kokeilla sitä myös itsekin.

pi3_400x400.jpg

Minulla ei ollut ohjetta noiden kiilakavennusten tekoon, mutta ne oli pienellä pähkäilyllä helpot tehdä. Tuon ajatuksen piirtäminen kaavioon olikin taas sitten ihan toinen juttu B) Minulla meinasi nyrjähtää aivot, kun mietin, miten päin nuo kavennukset piirretään kaavioon. Uskon kuitenkin, että onnistuin siinä 😊

Nyt tarvitsisinkin jonkun rohkean neulojan, joka uskaltaisi testineuloa nämä sukat. Jos siis haluat neuloa itsellesi tällaiset hauskat Piparkakkuset, niin laita sähköpostia tulemaan, niin laitan ohjetta sinnepäin 😊 Vastineeksi toivon vain  palautetta ohjeesta ja jonkun kivan kuvan valmiista sukista 😊 Kuva jää minun omiin arkistoihini.

Sähköpostini on: [email protected]

pi6_400x533.jpg

Tässä yllä vielä kuva sukista mun XXL kokoisissa jaloissani. Siitä kohdasta, jossa kiilakavennukset normaalisti ovat, tuli minusta siisti. Aion jatkossakin käyttää tätä uutta oppimaani tekniikkaa sukkien suunnittelussa ainakin silloin tällöin. Näistä sukista tuli kivat ja ne istuvat jalkaankin ihan ok.

IMG_20210815_102111%20%282%29_400x400.jp

Tämän verran minulta jäi 100 gramman 7 Veikka kerästä jäljelle näiden sukkien neulomisen jälkeen. Tasan 5 grammaa. Tässä tapauksessa tuo yksi ruskea kerä riitti juuri ja juuri näihin sukkiin 😊

Piparkakkuisin terkuin, Kikiliakii

Piparkakkuset
Koko: 38-39
Puikot: 3,5 mm
Lankoina: 7 Veljestä
Langanmenekki: noin 140 g

Suunnittelija: Kikka Kikiliakii Virolainen
Ohje: Ei ohjetta.

 

 

tiistai, 10. elokuu 2021

Viljavat vainiot -villasukat

Neuletyö 30 / 2021

OHJE LÖYTYY NYT LANKAJENGI.FI NEULEOHJEKAUPASTA.

vv6_850x273.jpg

Somehiljaisuutta ja lomaa

Heippa pitkästä aikaa! Jos joku on ihmetellyt missä olen ollut, niin täällä sitä ollaan. Pidin heinäkuussa kuukauden mittaisen loman neulomisesta ja kaikesta, mikä ikinä vaan liittyy siihen. Tämä tauko oli sinänsä tarpeen, sillä olin koko kevään ja alkukesän tosi väsynyt, eivätkä helteet helpottaneet sitä asiaa yhtään.

Niinpä kasasin kaikki neulejuttuni kaappiin, suljin Excelin ja pidin siinä samalla myös Instagramin suljettuna. Enkä tehnyt tämän loman aikana yhtään mitään. Olin vain kuin Ellun kanat, lepäilin ja katselin leffoja. Kävin myös lomalla moikkaamassa lastenlapsia ja tytär oli luonani pitkästä aikaa lomailemassa – hänkin. Minä siis todellakin vain lepäsin.

vv1_400x400.jpg

Nyt oloni onkin levännyt ja jaksan taas touhuta 😊 Nyt kun heinäkuu on vaihtunut sitten elokuuksi, olen pikkuhiljaa availlut Exceliä, Instagramia ja neulonut tämän syksyn ensimmäiset villasukat: Viljavat vainiot. Niissä on syksyn tuntua ja ne kuvaavat pelloilla lainehtivaa viljaa.

IMG_20210807_135206__01%20%282%29_400x40

Värivalinnoissa en osunut omasta mielestäni ihan nappiin, mutta valitsinkin langat ”mitä kaapista löytyy” -tekniikalla. Niinpä näistä sukista tuli vihreäruskeat sukat pienellä keltaisella pläjäyksellä. Lisäsin tuota raikkaan keltaista väriä sukkiin ihan tarkoituksella. Halusin korostaa muutamaa viljantähkää siellä täällä ja samalla tuoda hiukan raikkautta sukkiin tällä tehostevärillä.

vv2%20%282%29_400x533.jpg

Ja se onnistuikin aika hyvin. Ilman niitä sukat olisivat varmasti paljon tylsemmät. Koska sukkamalleja alkaa olla olemassa jo satoja ja tuhansia, oli näiden sukkien nimen keksiminen vaikeaa. Kävin läpi kaikki tähkät, tähkäpäät, tähkylät, viljat ja viljavat. Joka nimellä oli tehty jotkut kauniit vilja-aiheiset sukat. Niinpä päädyin lopulta Viljavat vainiot nimeen ja toivon vain, ettei kukaan ole sitä nimeä jo käyttänyt. En ainakaan löytänyt sitä googlettamalla.

vv3%20%282%29_400x533.jpg

Itse sukat oli tosi helppo neuloa. Langanjuoksuista tuli tosi lyhyitä ja pisin juoksu taisi olla peräti 4 silmukan pituinen. Huomasin myös sukkaa neuloessa, että mallikertakin oli tosi helppo oppia ulkoa. Toista sukkaa neuloessa minun ei tarvinnut enää kuin vilkaista vähän kaaviota ja neuloa menemään vaan. Nämä sukat valmistuivatkin varmasti ennätysajassa. Minulla meni näiden neulomiseen vain kaksi päivää.

vv4%20%282%29_400x533.jpg

Tuntuipa muuten hyvältä tarttua taas puikkoihin pitkästä aikaa ja antaa lankojen liukua sormien välissä valmiiksi neuleeksi asti. En olisi malttanut lopettaa ollenkaan. Siksipä rupeankin jo varmaan tänään suunnittelemaan uusia sukkia ja ne ovat joulusukat. Ajattelin kokeilla niissä kiilakavennusten neulomista jalkapohjaan. Saapa siis nähdä miten tulen onnistumaan siinä 😉

Nyt oikein kivaa viikon jatkoa teille, palaillaan taas asiaan 😊

Neuloskellen, Kikiliakii

vv5_400x533.jpg

Viljavat vainiot -villasukat

Koko: 38-39
Puikot: 3,5 mm
Langat: Novita 7 veljestä ja Adlibris Socki
Langanmenekki: noin 140 g

Suunnittelija: Kikka Kikiliakii Virolainen
Ohje: Löytyy Lankajengi.fi neuleohjekaupasta.