Neuletyö - Knitwork 37 / 2020

Sateista sunnuntaita!

Ulkona sataa vettä. Välillä se ropisee ikkunaan vähän lujempaa ja välillä vähän hiljempaa. Täällä on hiljaista, mutta kello onkin vasta yhdeksän aamulla. Minulle tämä sadepäivä tarkoittaa sitä, että tänään minulla on aikaa neuloa muutama kerros sukkaa ja rauhoittua. 

Olen saanut nyt ensimmäisen neuletyön valmiiksi tulevaan näyttelyymme ja olen itse  tyytyväinen tähän lopputulokseen. Nämä sukat onnistuivat paljon paremmin kuin ajattelinkaan. Olen kuvannut näitä sukkia ennätyksellisen paljon, joten kuviakin tulee tänne reilusti. Minun kamerani suostui nimittäin pitkästä aikaa yhteistyöhön kanssani :)

Tässä nämä sukat siis ovat nyt valmiina sen pidemmittä puheitta.

Haluan nostaa tästä toisesta sukasta taas esiin muutamia juttuja, joten aloitan kertomisen nyt vaikka tämän sukan ehkä hauskimmasta jutusta. Olen nimittäin tutkinut hiukan nuorison suosimia sanalyhenteitä ja ihastunutkin niihin nyt vähän salaa. Niinpä niitä löytyy muutama myös näistä sukista.

Tämän sukan ehkä hauskin juttu onkin löytämäni lyhenne: ASH (Aina Saa Hävetä). Minusta tämä on varsin hauska sutkautus, joka osui ja upposi ainakin minun huumorintajuuni. Aionkin käyttää tätä lyhennettä sopivan hetken tultua joskus jossain muuallakin :) 

Sukan takaa löytyy pieni merimaisema ja joulutonttu. Vapaalla kädellä ommeltuina molemmat. Luulen, että kehittelen tuosta merimaisemasta vielä jotain uutta taideryhmässä. Tämä idea on parhaillaan hautumassa. Joulutontun halusin sukkaan sen vuoksi, että pidän joulun ajasta. Ihmiset ovat yleensä aina joulun alla paljon iloisempia ja ystävällisempiä toisilleen. 

Täältä sukan toiselta sivulta löytyy iso keltainen sydän ja mitäpä tällaisen sydämen keskelle muuta laittaisi, kuin rakkaimpiensa nimikirjaimet. Tällä kertaa sydämeen tuli kirjain J, koska minulla on kaksi lasta, joista molempien etunimi alkaa J -kirjaimella. Sain tässä tapauksessa siis molempien lasteni nimikirjaimet sydämeen yhdellä kertaa :) 

Sukan etuosaan olen silmukoinut ja kirjonut pienen talvisen pilven. Pilvestä sataa maahan puhtaan valkoista lunta, rakeista räntää ja pieniä toivon hopeahippusia. Tämä kuvaa ihmiselämää.

Saamme nauttia elämässämme hyvistä hetkistä ja joskus voimme saada päällemme rakeista räntää. Aina on kuitenkin olemassa toivoa, joka annetaan meille joskus pieninä hippusina. Ne täytyy ottaa vaan kiinni.

Tässä lähikuvaa pilvestä ja kuten huomaatte, tällä pilvellä on vielä hopeareunus. Eikö kaikilla pilvillä ole oma hopeareunuksensa? Niin olen ainakin kuullut joskus sanottavan. Ihmettelen sitä, että kamerani suostui kuvaamaan tämän hopean värisen langan näinkin hyvin :)

Tältä minun Randomit villikseni nyt siis näyttävät. Vaikka sukat ovat kuvioinneiltaan ja väreiltään aika räväkät, niin nuo yksiväriset harmaat jalkaterät rauhoittavat kuitenkin sukkia. Onneksi tein päätöksen jättää ne noin. Sen takia näitä sukkia voisi myös periaatteessa käyttää, jos niin haluaisi.

Luulen, että jätän seuraavat työni taideryhmään, niin minulla on sielläkin jotain tekemistä. Etten tee kaikkea kotona valmiiksi. Olen tosin niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat sen oman rauhan ja hiljaisuutta, kun suunnittelen jotain.

Minun on hankala keskittyä suuremmassa porukassa hälinän keskellä oikeastaan mihinkään. Minusta on kuitenkin mukava käydä taideryhmässä. Voin vaihtaa siellä ajatuksia ja katsoa mitä muut tekevät.

Nyt rupean siivoamaan apupöytääni. Se on kuin räjähdyksen jäljiltä. Noita lankakeriä löytyy vielä lattialtakin. Siinäpä onkin  tekemistä kun laitan langat taas järjestykseen ja omille paikoilleen...kunnes sotken ne taas... 

Kivaa sunnuntaita sulle, kuullaan taas!